Blogi

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Agilityn puuttuvat osiot


Niinpäniin on käynyt vähän silleen että olen "unohtanut" kirjoittaa näistä kolmesta agi harkoista. Nämä kaikki olivat siis ennen Rassen leikkausta.

Agility 2/6
Tämä kerta meni suht hyvin. Kaikki mokat olivat omiaan ja ärsyttää etten ole käynyt semmosta ohjaajakurssia missä harjoitellaan ratoja ilman koiraa. No uuteina esteinä otettiin rengas, pussi ja puomi. Rengas meni ensin tosi näppärästi. Jätin Rassen odottamaan ja kiersin itse esteen toiselle puolelle. Käskin sitä hyppäämään ja hienosti se "lensi" läpi. Toistin ehkä kolme kertaa ja otimme sitten vähän miettimisaikaa. Seuraavalla kierroksella jätin Rassen samaan paikkaan ja kiersin itse esteen. Mutta tällä kertaa Rasse hoksasi että se on paljon helpompaa mennä siitä vierestä läpi. Voi ei kaikki oli alkanut niin hyvin! No lopulta mun oli pakko auttaa kädellä, siis työnsin käteni renkaan läpi ja näytin oikeeta tietä Rasselle.
Puomi alkoi myös todella lupaavasti ja pääsimme heti siihen korkealle puomille. Jätin Rasseb odottamaan ja käskin ylös. Siihen se säntäsi ja juoksi oikein kovaa, onneksi ollaan opeteltu hiljennyskäskyn joten Rasse pysähtyi tosi näppärästi kontaktin päälle. Kuitenkin pari kertaa se hyppäsi pois heti kun hiljensin Rassen vauhtia. Mutta lopulta se onnistui taas tosi kivasti.
Pussi, niinpäniin sekin oli mukana. Voi jukra se oli painava! Se oli semmoinen tosi painava pressu, minä kun olin luullut että ne oli tehty kankaasta tai jotain! Rasse kyllä meni sen läpi kun avasin pussin pään mutta mitään kovaa vauhtia ei tullut. Kävi koiraa vähän sääliksi kun kaikki muut isommat koirat säntäsivät sitä läpi ekalla yrityksellä. Mutta tätä pitää treenata ja kyllähän se silti uskalsi juosta läpi avun kanssa.

Omatoimiset agility treenit
Toisen koirakon kanssa sovitttin että alkaisimme treenaamaan yhdessä. Tartuin tilaisuuteen sillä aina on kivempaa kun on kaksi ja toinen näkee hyvin mitä itse tekee väärin. Toinen asia mikä oli loistava oli että häiriöitä ei ollut kuin yksi joten pystyimme keskittyymään tosi hyvin.
Emme ottaneet mitään uutta paitsi me kokeiltiin A-estettä jonka yli säntäsi kovalla vauhdilla. Vaan tehtiin vähän noita ratoja mitä ei oltu vielä oikeen kokeiltu. Tehtiin kolmen esteen hyppysarja, ihan peräkkäin ja sen jälkeen nopea U-käännös vasemmalle jossa matala puomi odotti ja sen jälkeen vielä putki. Ensiksi tehtiin pelkästään ne hypyt ja nehän sujui mainiosti. Huomasin itse että pitää olla tosi tarkkana mitä tekee käsillä sillä ainakin Rasse seurasi käteni jokaista sormea myöten. Tämän jälkeen lisäsin puomin rataan ja siinäkin huomasin miten nopea pitää olla jotta koira ehtii huomata koko käännöstä. Lopulta otettiin vielä putki mukaan ja uskallan jopa sanoa että se näytii (melkein) oikeelta suoritukselta. Sehän oli aika "helppo" rata mutta olen silti tosi tyytyväinen.

Agility 3/6
Tämä kerta suoritettiin kaato sateessa mutta oli hyvät vaatteet päällä ja Rassekin sai käyttää kerrankin supermainiota hurtta sadepukua (Freddyltä saatu :)) Näistä treeneistä jäi taas tosi kiva fiilis! Uuteina esteinä otettiin pituushyppy, pöytä ja kepit.
Pituushyppy sujui aivan ongelmitta, ei ollut mitään vaikeuksia. Pystyin jopa lähettämään Rassen niitten yli ilman että juoksi mukana. Eteenmeno on siis parantunut, jess!
Kepeissä emme käyttänyt mitään kanahäkkiä tai muuta vaan ne oli nyt ne normaalit kepit. Nämä ovat vielä ihan alkuvaiheessa ja niitä harjoitellaan myös ahkerasti meidän takapihalla. Mutta eiköhän ne joskus sit tulee opeteuks :)
Pöydän kanssa ei ollut myöskään mitään ongelmia, läheti Rassen vaan ylös ja annoin pysähtymiskäskyn. Siinä se seisoi tuijottamassa minua odottamassa seuraavaa käskyä. Voi ihana pientä agilitykoiraa <3! Käskyn saatuaan se säntäsi pois ja oli jo valmis seuraavaan esteeseen.
Otettiin tällä kertaa myös pienen radan jossa oli valssi liikettä joten mun piti harjoitella vähän aikaa ennen kuin pystyin edes ohjaamaan. Alussa oli putki jonka alkuun jätettiin koira sen jälkeen vasemmalla puolella oli hyppyeste ja sitten taas vasemmalle oli toinen este, tämän jälkeen oli pöytä. Se sujuin oikeen hyvin jo tokalla kiekalla joten olen tosi ylpee!

Tämä agilitykurssi jäi nyt sitten kolmeen kertaan kun Rassen toipumisaika pidentyi ja minä lähden Saksaan viideksi viikoksi nyt lauantaina. (Tulee siis olemaan päivitystauko) Isä sanoi voivansa mennä Rassen kanssa agitreeneihin mutta aattelin että ehkä ei. Rassehan saattaa mennä ihan sekaisin kun monta ihmistä yrittää treenata eritavalla. Ei, on parempi että Rasse saa nyt vähän kesälomaa kun itse olen poissa. Syksyllä meitä odottaa jatkoryhmä, jee!!! Se on vaiktuinen ryhmä kerran viikossa joten en tarvitse juosta kurssista kursiin.

Tokoa aatellen en ole treenannut nyt kahteen viikkoon mitään. Ja siitäkin Rasse saa vähän lomaa minun ollessa opiskelemassa. Luulen että on parempi antaa näiden nyt vähän jäähtyä. Saattaa olla että into on tuplana sitten loppukesällä.

Me saamme avaimen siihen agi kentälle joten omatoimiset treenit tulee olemaan entistä helpompaa jatkossakin. Into on kasvanut tosi paljon tähän agilityyn ja jos oikein menee hyvin ens kaudella niin saatan jopa ilmoittautua mölliagiin ens kesänä, mut se nähdään sitten!

Vielä kerran, ihanaa kesää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tykätään kommenteista :)