Blogi

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kotona ollaan! Mutta mikä reissu!

Kotiin tultuamme 20 astetta oli vastassa :)



Niinpä niin tulimme tänään kotiin Rukalta, ehdimme olla siellä huimat neljä yötä!

Aloitimme matkamme lennolla, blue1:illa lennettiin. Matka kesti vähän yli tunnin. Koska lennettiin mainitulla yhtiöllä Rassen matkakoppi oli TODELLA pieni verrattuna esim finnairin sallitut mitat. Kyllähän Rasse pysyti ihan hyvin makaamaan siinä kassissa ja liikkumaan mutta ei sit sen enempää. 
Vähäsen kyllä harmittaa ettei päästy finnairilla mutta ne lennot menivät ehkä kerran viikossa.
Lentokentällä kaikki sujui todella hyvin, Rasse oli todella upeasti eikä stressannut yhtään. Yksi ulkomaalainen mies jopa haluisi kuvata Rassen kameralla, siis videoida! Ainakin Rasse piti siitä :)
Voidaan sanoa että lentomatka olisin voinut mennä paremmin, ei karvaturre oikein ymmärtänyt miksi piti maata kassissa kun kaikki muut saivat istua. Kyllähän se siellä vinkui kunnes sain mahtavan idean! Mukananin olleet riisikakut saivat luvan tulla käytetyksi. Niitä siellä sitten pudotin kassiin vähän väliä.
Lentoemäntä tuli sitten meille nousun jälkeen ja sanoi että Rasse sai kyllä nousta vähän kunhan se oli siinä kassissa. Rasse oli sitä mieltä että eiköhän se lasketa jos takajalat ovat kassissa, loput karvakasasta oli minun sylissä. Kaiken kaikkiaan matka sujui ihan hyvin mutta en usko että me lennämme enää tämän jälkeen niin paljon.

Loma Rukalla oli kyllä tosi kiva! Ainoa haittapuoli oli lumitilanne joka ei suinkaan ollut hyvä. Siellä oli satanut kaksi viikkoa ennen meidän tuloa joten melkein kaikki ladut olivat ainakin puoleksi lumettomia. Ainoastaan pari latua olivat auki, tosi harmi! Rinteet olivat tietysti auki niin minä sitten laskettelin pari päivää. Keskiviikkona me päätimme lähteä kaikki lapset plus koira hiihtämään. Olihan siellä lunta mutta meitä odotti liukkaat sukset ja todella paljon ylämäkeä. Mutta Rasse joka oli minun vyössä kiinni selviytyi upeasti. Eihän se jaksanut vetää minua mutta ainakin se auttoi, se siis veti ihan täysillä kolme tuntia! En ole ikinä nähnyt semmoista, se oli ihan kuin eri koira, saimme parikin kommentteja että ihan kuin pikku husky. Sanoisin että sheltti on kyllä aika kiva vetokoira, sei ei vedä suo jonnekin ojaan mutta jaksaa silti juosta mukana ihan hyvin. Alamäessä se juoksi täyttä vauhtia vaikka yritin jarruttaa, Rasse oli sitä mieltä että ei nyt me vedetään tämä kunnolla. Voitte varmaan uskoa että se nukkui hyvin seuraavan yön!
Seuraavana iltana lähdin sitten itse siihen meidän viereiselle ladulle, joka oli "suljettu kelin takia". No reippain mielin kutenkin lähdin mutta minua odotti suoraan sanoen todella huono latu, välillä jouduin ottamaan sukset pois jalasta kun tuli alustaa vastaan. Ja mihin se minun huskini lähti? Nyt Rasse ei tehnyt elettäkään vetääkseen se vain hölkötti vierelläni onnettoman näköisenä, emme menneet kuin vähän matkaa kun minusta tuntui ettei Rasse yhtään tykännyt. Luulen tämän johtuvan siitä että oli yksin ja Rassella ei ollut motivaatiota vetää eteenpäin.
Ulkoiltiin kyllä tosi ahkerasti siellä. Voitte varmaan kuvitella kuinka ihanaa on kävellä loputtomassa metsässä koiran kanssa tapaamatta ketään, voi tulee ihan halu palata kun muistelee.

Ensimmäistä kertaa Rasse karkasi, ei mitenkään pahasti olihan se siellä parkiipaikalla mutta siellä liikkuu kuitenkin autoja koko ajan. Isä oli pakkaamassa auton ja jättikin oven auki tultuaan sisään. Söimme ja sitten huusin Rassen tulemaan syömään mutta kukaan ei tullut, se ei ole ikinä tapahtunut etttei se tulisi syömään. Etsin sitä yläkerrasta ja kaikkiaalta kun joku huusi että ovi on auki. Sydän kurkussa juoksin ulos ja siellähän se minun pikku pentuni oli. Lasten  leikkipuiston vieressä, huomattuani minua se ryntäsi luokse; sanoakseen jee täähän on kivaa nuo lapset ovat ihania tuu kattomaan sinäkin saat varmaan rapsutuksia!

Kotimatka sujui myös tosi kivasti, ei meillä kestänyt kuin ehkä kymmenen tuntia plus vähän taukoja. Se sai istua sylissäni ja se oli varmaan tosi kivaa kun pystyi kattomaan kaikkea mitä tapahtui. Yleensä se on häkissä mutta nyt oli niin pitkä matka että katsoin parhaaksi ottaa Rassen syliin. Pysähdyimme ehkä kolmen tunnin välein että Rasse pääsisi ulkoilemaan. Oikein ilahduin kun huomasin ABC:n rakentaneen koira puiston! Rasse kyllä nukkui suurimman osan ajasta joten se meni oikein kivasti. Minusta tuntuu että isän auto on kyllä aika karvainen, karvaturrilla on nimittäin karvan lähtö!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Fillarointia


Otsikosta päättäen olemme harjoitelleet pyörän vierellä juoksemista Rassen kanssa. Nyt vasta kun lumet ovat sulanneet olen tullut ajatelluksi asiaa. Niinpä lähdin sitten Jopon kanssa pyöräilemään. Minulla oli ihan tavallinen hihna ja puolkurkkari. Rasse ei vetänyt yhtään vain juoksi koko ajan vain vierellä, puolkurkkari oli sinänsä hyvä sillä koiraa pystyi paremmin "ohjaamaan" muiden koirien ohi. Muistin pissittää Rassen ennen lenkkiä sillä se olisi varmaan ollut vähän vaikeeta muuten. Ensiksi lähdin ihan kävelyvauhtiin mutta Rasse aloitti hölkkäämään joten nopeutin hiukan vauhtia. Pyöräilitiin siinä sitten varmaan pari kilsaa, saimme pari kommentteja ohikulkijoista että miten toi laittaa noin pienen koiran juoksemaan. Tähän teki mieli vastata että vauhti on aivan sama kuin reipas kävely. Sinänsä on hyvä kun on pieni koira joka ei vedä koko pyörää jonnekin puskaan kun siellä on mielenkiintoinen haju. Rasse juoksi tosi kivasti koko matkan eikä edes yrittänyt jäädä nuuskimaan mihinkään. Olen ylpee <3
Luulen kyllä että alan pyöräilemään pari kertaa viikossa Rassen kanssa. Tänään oli kyllä loisto ilma, aurinko paistoi ja oli ehkä +10 astetta. Pitää muistaa sitten kesällä ettei mene keskellä päivää lenkille.







Oikea tanssipari :)
Lähdimme tänään sitten iltapäivällä koirapuistoon, otin pyörän mukaan ja Rasse juoksi "alkuverryttelyksi" sinne. Onni oli meidän puolella siellä oli koirakko, ja just sopivan kokoinen. Niiden lähdettyä tuli toinen koirakko ja sitten kolmas. Kävipäs meillä tuuri! Rasse pystyi tosi kivasti leikkimään kaikkien kanssa, ison koiran kohdalla Rassen piti kuitenkin alistua ennen kuin leikit lähtivät käyntiin. Olimme siellä varmaan tunnin ja Rasse oli ihan mutassa, ja umpiväsynyt. Onneksi minulla oli kori pyörässä. Laitoin Rassen siihen ja se istuutui ja siellähän se istui koko matkan nauttien, sepäs käteveää kun saa olla ulkona ilman että tarvii liikkua! ;)


Hyvää pääsiäistä kaikille toivoo Catharina ja Rasse!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Hurja metsäpolku

Niin kuin sanoin lähdimme moikkaamaan Freddyä, päätimme lähteä Hanikkaan luonto polulle. Sinne päästyämme huomasimme että saappaat oli sittenkin ollut hyvä valinta. Siellä oli vettä ja lunta ja mutaa, jess! No päätimme kokeilla ja kyllähän me päästiin sieltä pois. Mutta hauskaa ainakin minulla oli :)
Joka toisella askeleella jalka putosi 20 cm alaspäin välillä se jäi siihen ja loppu tulos oli että kaaduin.

Rasse ja Freddy tulivat kyllä hienosti perässä mutta he eivät oikein riehuneet kuin vähän aikaa. Luulen kyllä että molemmat nukkuvat kyllä nyt todella sikeästi. Ainakin koordinaatio parantui loppu puolella.
Sanoin että olihan se hauskaa mutta ehkö palataan sinne sitten vasta kun lumet ovat sulanneet ihan pois.
Tällä kertaa jopa yhteyskuva onnistui :)

Ihan kuin veljekset

Vesi, aurinko ja jää


Kahden tunnin lenkki kiersi koirapuiston, treenikentän ja rantatietä Iivisniemeen asti. Koirapuistoon tultuamme kukaan ei ollut siellä, ei ketään. Kello oli jo kymmenen aamulla. Rantatiellä oli kyllä vaikka kuinka paljon koiria ja ihmisiä nauttimassa kevät auringosta. Sen sijaan löysimme ison hiekka kentän, ja löydettyäni naksuttimen ja vähän namia aloitimme treenaamisen.
Se meni oikeen kivasti, seuraamisessa rasse keskittyi jopa normaalia parempi ja tulos oli jopa kymmenen metriä! Ehkä se ei kuulosta niin paljolta mutta meille se on paljon. Treeneistä jäi siis tosi kiva fiilis ja jatkoimme sitten matkaa ranta tietä pitkin.

Tosi paljon porukkaa oli siis liikkeellä mutta Rasse ohitti ne kaikki tosi hienosti. Päästyämme määränpäähän huomasin että siellähän oli melkein kuuma. Istahdin itse kalliolle ja luulin Rassen menevän tutkimaan ympäristöä mutta se istahti vierelleni ja istuimme siellä vähän aikaa.

Eilen kävimme "lintulammella" se on hiekkatie pikku lammen ympäri. Sinänsä hyvä sillä siellä käyvät melkein ainoastaan lintu katselijoita ja ne eivät ainakaan vielä ole välittäneet jos joku koira on vapaana. Mutta siellä käy myös hevosia, ei se sinänsä haita meitä rasse ohittaa niitäkin tosi hienosti. Mutta kun tiet alkavat olla siinä kunnossa että on melkein hirveetä kävellä, lemun vuoksi, se haittaa meitä! 
Palaan asiaan eilen kävimme siis siellä ja tapasimme Rasselle tutuksi tullut lk collie, ne leikki siellä tosi nätisti ja kutsuin Rassen vähän väliä, se totteli todella hyvin! Olen todella ylpee! :)
Mutta ihan lopussa Rasse näki jotain jäällä ja hyppäsi sitten vatsalleen siihen, jää on jo siinä kunnossa että ne eivät kestä melkein yhtään mitään. Joten jää sanoi splash ja koirani seisoi siellä onnettomana vettä vatsalle asti. Se ei tehnyt elettäkään noustaakseen joten toinen koira päätti rynnätä pelastamaan. Se on jo sen verran iso että jää meni kunnolla rikki ja Rasse pystyi kiipeemään ylös. Olisinhan minäkin voinut nostaa sen mutta kaikki tapahtui niin nopeasti etten ehtinyt reagoida. Kaikki meni hyvin, Rasse ravisteli itseensä ja jatkoi sitten matkaa häntä heiluen. En usko että se saannut mitään traumoja. Saattaa olla että se varoo tämmöisiä tilanteita jatkossa, sinänsä ihan hyvä. 

Iltapäivällä lähdemme moikaamaan Freddyä pitkästä aikaan.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Väsyttää!


Niin se nyt vain on. Koeviikot ovat ohi mutta minusta tuntuu että minun brain capacity on just nolla. Siis emme ole tehneet mitään paitsi ulkoilleet sen verran kun minä olen ehtinyt. Voisin tieysti olla ilkee ja syyttää säätä, (täällä on nimittäin satanu melkein päivittäin) mutta en tee sitä. Treeneitä ei ole edes tulleet ajateleeks nyt vähään aikaan. Ja miten vaikeeta se on treenata? Eihän se ole, 10 min kerran päivässä meidän perus kentällä ihan lähellä, ei ole minusta yhtään vaikeeta!

Tänään otin sitten niskastani kiinni ja otin kameran ja treeni-fiiliksen päälle kun lähdimme ulos. Rasse teki liikkeet tosi hyvin ja varsinkin luoksetulosta huomaa että ne ovat parantuneet. Koirani ampaisee nimittäin kun raketti kun se kuulee sanan TÄNNE. Olen jopa huutanut jotain ihan random sanoja ja eihän se sieltä lähde mihinkään ennen kuin se odotettu sana on sanottu.

Säätä voin kuitenkin syyttää kuvauskelistä, yhden hyvän kuvan sain ainoastaan.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Tavoitteena Helsinki-Ruka meno-paluu hengissä

Rasse 9 kuukautta, juuri pesty


Lentokoppa, näkyy vähän huonosti

Reppu väsyneelle juoksijalle
On ollu tarkoitus ostaa pitkään aikaan, noniin semmonen siis mukaan

Venyvä 2,5 m hihna hiihtoon


Hiihtovyö minulle :)

Hurtan hiihto-/juoksu valjaat
Suuntaamme siis pääsiäisenä Rukalle, minä ja karvapallo lennämme siihen. Olemme siellä noin 4 päivää, en pysty olemaan niin kauan poissa koulusta. Joku varmaan nyt ajatttelee että miksi hän ihmeessä raahaa koiransa mukaan noin lyhyelle matkalle. Helppo vastaus, koirani on perheen jäsen, ja sitä paitsi Rukan ja Kuusamon laduilla (neljällä) saa olla koira mukana. Rassen ei siis tarvitse jäädä mökille koko päivän ajaksi. No siihen reissuun on vielä pari viikkoa joten en tiedä vielä minkälaista sirkusta siitä tulee. Kotimatkaa menemme autolla, tähän kuuluu vain yksi pikku probleema... Koirani oksentaa autossa. Yleensä se on häkissä kun lähdemme mökille eikä pysty näkemään ulos, se on varmaan yksi syy. Sillä bussilla kun kuljemme Rasse saa katsella maisemaa joten ei ole tullut oksennusta (onneksi!). Se on suurinpiirtein noin 12 tunnin matka plus tauot. Ensinnäkin meillä on niin paljon tavaraa että Rassen häkki ei mahdu mukaan ja tokaksi se olis varmaan aika yksinäistä olla häkissä koko matkaa. Joten koirani saa istua sylissä, pitäisi varmaan keksii jostain autoilu valjaat.

Huomenna olisi tarkoitus mennä koirapuistoon, ja jos meillä on onni Rassen sheltti kaveri Lady tulee mukaan, tällä kertaa otan sitten kameran mukaan. Toivottavasti ei sada. Okei tästä tuli nyt aika epäselvää mutta ehkä joku tajuis jotain? :)

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Lammas valinta

Rassen suosikki lelut + herra itse

Hmm.. mikä näistä valitaan ekana?

Jälleen kerran lammas valittiin ekana joukkueeseen!

Hirvein keinoin sitä raahataan pois!