Otsikosta päättäen olemme harjoitelleet pyörän vierellä juoksemista Rassen kanssa. Nyt vasta kun lumet ovat sulanneet olen tullut ajatelluksi asiaa. Niinpä lähdin sitten Jopon kanssa pyöräilemään. Minulla oli ihan tavallinen hihna ja puolkurkkari. Rasse ei vetänyt yhtään vain juoksi koko ajan vain vierellä, puolkurkkari oli sinänsä hyvä sillä koiraa pystyi paremmin "ohjaamaan" muiden koirien ohi. Muistin pissittää Rassen ennen lenkkiä sillä se olisi varmaan ollut vähän vaikeeta muuten. Ensiksi lähdin ihan kävelyvauhtiin mutta Rasse aloitti hölkkäämään joten nopeutin hiukan vauhtia. Pyöräilitiin siinä sitten varmaan pari kilsaa, saimme pari kommentteja ohikulkijoista että miten toi laittaa noin pienen koiran juoksemaan. Tähän teki mieli vastata että vauhti on aivan sama kuin reipas kävely. Sinänsä on hyvä kun on pieni koira joka ei vedä koko pyörää jonnekin puskaan kun siellä on mielenkiintoinen haju. Rasse juoksi tosi kivasti koko matkan eikä edes yrittänyt jäädä nuuskimaan mihinkään. Olen ylpee <3
Luulen kyllä että alan pyöräilemään pari kertaa viikossa Rassen kanssa. Tänään oli kyllä loisto ilma, aurinko paistoi ja oli ehkä +10 astetta. Pitää muistaa sitten kesällä ettei mene keskellä päivää lenkille.
Oikea tanssipari :) |
Hyvää pääsiäistä kaikille toivoo Catharina ja Rasse!
Heh, voin kuvitella Rassen koriin... ja kuvitella myös sen, kuinka katastrofi olisi, jos yrittäisin Nanaa kuljettaa korissa... :D Pitää meidänkin kokeilla tota fillarointia jossain vaiheessa.
VastaaPoista