sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Perjantai toko
Vihdoinkin meillä alkoi toko treenit!
Pyöräiltyäni 5 kilometria ja eksyttyäni pari kertaa löysin perille treenikentälle joka oli halli. Yllättävän hyvä ilma ja kaikki paikat olivat muutenkin siistit.
Vastassa meitä odotti tuttu pentukurssin ohjaaja joka on tosi kiva. Meitä ei ollut kuin viisi, en tiedä kyllä normaalia määrää. Mutta sen tiedän että kaikki muut olivat treenanneet kaaauan! Rasse oli myös nuorin ryhmässä. Paitsi me siellä oli sakemanni, puudeli, labbis ja vesikoira.
Aloitettiin luoksepäästävyydellä, jonka luulin menevän hyvin mutta ei. Rasse kävi kuumana kun piti istua nätisti kun supermegakiva ohjaaja tulee moikkamaan, no ainakaan se ei pelännyt.
Tämän jälkeen otettiin paikallamakuu ryhmässä... apua! Mites tämä on mennyt muut kerrat... Rasse on aina aloittanut riehumaan parinsa kanssa. Rasse meni tosi hyvin makaamaan ja jäi kun jäi sinne makaamaan. Kaksi minuuttia on tosi pitkä aika! Karvapallon pää pyöri kuin helikopteri kun koko ajan piti kattoa ettei muut koirat hyökkäisi sen päälle, voi raukka! Lopulta ohjaaja sanoi ajan olevan ohi ja lähdin iloisin mielin Rassen viereen, mutta turhaan. Villakoira (joka oli Rassen vieressä) juoksi omistajansa luo ja se sitten veti Rassenkin mukaan (siis minun luo). Ohjaaja pyysi sitten meitä ottamaan uudestaan ja tällä kertaa kaikki meni tosi hyvin.
Otimme myös kääänöksiä, sivulle ja taaksepäin, hmm mites toi taaksepäin menikään? No ei tietysti yhtään sillä emme ole tehneet sitä, ei ainakaan Rassen ollessa minun vierelläni. Vähän kotiläksyä sitten tuli. :)
Ensimmäistä kertaa tei kokonaisen seuraamisen (siis ilman juoksua) kaikkine käännöksineen. Se meni oikein hyvin vaikka muut koirat olivat häiriönä. Ohjaaja sitten kehui mutta sanoi että minä kävelen ihan kyyryssä.. whopps! Keskityin niin paljon koiraan etten huomannut että se varmaan näytti aika hauskalta.
Lopulta otimme paikkamakuun neilössä ilman häiriötä, hallissa oli tosi kätevä eteinen jossa oli aitaus.
Koiran piti siinä maata neliön keskellä minun kävelessä ympäri neliötä. Se meni oikeen kivasti! Rasse pää seurasi koko ajan minua joten se ei ollut ihan paikallaan, mutta se pysyi kuitenkin.
Treeneistä jäi tosi kiva fiilis ja koirani oli aivan upee jälleen kerran.
Viime viikolla tavattiin Freddyä ja pojat riehuivat tavalliseen tapaan, kerrankin yhteyskuvat onnistui.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi vitsi! Bongasin tuolta Nanan blogista, että te ootte päässyt myös agin alkeiskurssille!! :)
VastaaPoistaONNEA!!!
Meidän pitää vielä vähän odotella, kun ennen alkeiskurssia pitää suorittaa tottelevaisuustesti, ja se testi on vasta 27.6 :/ Noooh, kerkee ainakin treenata niitä juttuja, mitä siinä pitää ostata ;)
Kiitos hei tosi paljon! Se tulikin aika yllätyksenä! :)
VastaaPoistaLuulen kyllä että pääsette mukaan, ja aina on hyvää vähän treenata! :DD